Et ole kovin kiinnostava

En ole minäkään. Eikö olekin mahtavaa!
Se tuo vapautta olemiseen. Kaiken ei tarvitse olla aina niin justiinsa.
Jokainen meistä on oman elämänsä päätähtönen. Minä olen minun, sinä olet sinun ja muut ovat heidän omien rakkaiden ja kovin tärkeiden pikku maailmojensa napa. Kaikki ovat etupäässä kiinnostuneita itsestänsä.
Miksi siis antaa muiden mielipiteiden rajoittaa itseään? Pahin arvostelija löytyy meiltä jokaiselta omasta päästä. Voi se toki joskus löytyä myös omasta lähipiiristä, mutta silloin voisi ehkä olla aika ottaa omasta voimasta kiinni, asettaa rajat ja vapauttaa itsensä tuon jonkun tahon kontrollista.
Miksi nähdä suurta vaivaa sen eteen, että saa tehtyä muihin vaikutuksen omalla suurenmoisuudella? Niinhän saa vaan luotua itselleen stressin. Muut eivät joka tapauksessa näe meitä sellaisina kuin itse näemme itsemme tai kuten haluaisimme heidän meidät näkevän. He näkevät meidät omien kokemus- ja uskomuslinssiensä läpi.
Juoruilu on sellaista mihin varmasti kaikki välillä sorrumme, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Pienen ohikiitävän hetken ajan ihmettelemme ääneen jotain sellaista minkä syystä tai toisesta koemme jossain toisessa mainitsemisen arvoiseksi. Eipä sekään useimmiten liene sen vakavampaa.
Olemme itse valinneet syntyä juuri tiettyyn kehoon ja elämään. Kun ennen syntymäämme henkimaailmassa pähkäilimme mitä sitä seuraavaksi puuhastelisi, tuntui juuri tämä oma elämä siltä kaikkein kiehtovimmalta ja tarkoituksenmukaisimmalta vaihtoehdolta kaikkine haasteineen ja mahdollisuuksineen. Niin sitä sitten lähdettiin seikkailuun.

Parhaiten käytämme omaa suurenmoista potentiaaliamme, kun olemme itseämme morkkaamatta juuri sellaisia kuin olemme ja toteutamme itseämme sellaisin tavoin, jotka lisäävät onnellisuuttamme.
Jokaisella meistä on omat omituisuutensa. Mitäpä niitä liikoja peittelemään niin kauan kuin ne omat omituisuudet eivät vahingoita muita.
Miksi luoda itsestä täydellisempää kuvaa kuin mikä on totta? Kenelle sitä luomme ja miksi?
Ei muita juuri edes kiinnosta ja se on hyvä se.