Tämän tekstin innoittajana on toiminut Anne Vuotarin vastikään julkaistu esikoisteos Similia Similibus Curentur: Vapaus valita onnellisuus.
INTUITIIVISTA TAIDETTA, ELÄMÄÄ JA TAROT-TULKINTOJA
Blogissani kirjoitan siitä mikä milloinkin intuitiivisesti kirjoitettavaksi nousee. Osa teksteistä on syntynyt ilman sen kummempia mietintöjä luovuuden lähdettä flowssa kanavoiden. Osa taas on täysin omista mielipiteistäni ja kokemuksistani muodostuvaa mieleni tuotosta. Suurin osa on jotain siltä väliltä. Aiheet pyörivät pitkälti henkisyyden ympärillä.
Tunteiden virtaavuus on puhdistumista
Luomme omaa todellisuuttamme. Saamme lisää sitä mitä olemme. Siksi on tärkeää laittaa huomiotaan asioihin, jotka saavat itsessä hyvän fiiliksen virtaamaan. Silloin se kaikki lähtee lisääntymään.
Ansaitset hyvää, kaikkein parasta. Jollain tasolla varmasti tiedostat sen ja ihan varmasti toivoisitkin saavasi kokea elämässäsi kaikkea hyvää. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen.
Tarot-kortit apuna johdatuksessa
Jospa aluksi kertoisin hieman omasta matkastani tarot-tulkitsijaksi. Olen ollut kiinnostunut kaikenlaisesta henkiseen kasvuun liittyvästä teini-iästä asti eli reilut 30 vuotta. Kortteja aloin ensimmäisen kerran pläräilemään noin 25 vuotta sitten. Ne kiehtoivat minua, mutta silloin ne eivät kuitenkaan vielä astuneet kovin suureen rooliin arjessani....
Tietoa minusta
Nimeni on Eliisa Ropponen. Olen muun muassa taiteilija ja tarot-tulkitsija.

Henkisyydestä olen ollut kiinnostunut varhaisteinistä saakka eli jo paljon ennen kuin siitä alettiin puhua tämän päivän mittakaavassa.
Tarot-tulkinta
Tarot-tulkinnan hinta on 65 € (sisältää ALV 24%).
Tulkinta kestää noin 45 min ja tapahtuu joko Zoomissa tai puhelimitse.
Taide
Taiteen parissa olen puuhannut noin 13 vuotta. Tyylisuunnakseni sanoisin Vedic Art, intuitiivinen tai kanavoitu taide.
Naistenpiiri
Järjestän naistenpiirejä Helsingissä.